
Vöyrin kunta on kaksikielinen elinvoimainen maaseutukunta, jolla on saaristo-osa (kunta on 1296/2011 asetuksen mukaan, saanut aseman saaristo-osakuntana vuosille 2012-2015), jossa enemmistön kieli on ruotsi. Kunta on puoleensa vetävä asuinkunta, joka tarjoaa eri kunnanosissa keskustamaisen, merenläheisen tai perinteisen maatalousvaltaisen asuinympäristön korkealla elämänlaadulla. Maahanmuuttajien vastaanotossa ja kotouttamisessa Vöyrin kunta on edelläkävijä.
Tavoitteena on, että Vöyrin kunnasta tulee kustannustehokas kunta, jonka toiminta on kilpailukykyistä suhteessa muihin kuntiin. Taloutta hoidetaan siten, että kyky tuottaa peruspalveluja paranee. Tähtäämme, että hallinnosta tulee nykyaikainen ja edistyksellinen.